Etusivu | Ajankohtaista | Ohjelma | Mennyttoiminta | Yhteystiedot | Linkit
>>Ohjelma
  >> Alfa-kurssi



Kolme
Kohtaamista


Vastuualueet

Radio Dei

Alfa-Kurssi

Bible Study

Messut

Vapaa-aika


Alfa-kurssi


Alfa on kansainvälisesti tunnettukristinuskon peruskurssi,jossa uskon kysymyksiä pohditaan mielenkiintoisesti ja asioitalähestytään avoimesti keskustellen. Jokainensaa esittää kysymyksiä ja ne otetaanvakavasti. Saa myös epäillä jakyseenalaistaa tulematta torjutuksi. Kaiken kaikkiaan Alfa on loistavatilaisuus mukavassa porukassa antaa aikaa elämän ns.suurien kysymysten pohdintaan. Alfa voi toimia myöshyvänä starttinaseurakuntaelämälle.

Kokoontumisia on 10 + viikonloppuleiri.Tyypillinen Alfa-ilta muodostuuneljästä osasta: ruokailusta, musiikista, luennostaja pienryhmäkeskusteluista. Alfa-kurssi on ilmainen muttakurssikirjasta ja leiriosuudesta peritäänomakustannehinta.

Katariinanseurakunnassa Alfoja onjärjestetty jo muutaman vuoden ajan ja kokemukset ovat olleet hyviä. Ihmiset ovat viihtyneet kursseillamme ja saaneet kysymyksiinsä vastauksia. Monelle kurssilla on ollut aivan käänteentekevä vaikutus elämään.

Pyrimme järjestämään seuraavan alfa-kurssin syksyllä 2009. Ota yhteyttä johtokuntaan tai työntekijöihin (yhteystiedot), jos olet kiinnostumaan osallistumaan joko kurssilaisena tai vastuunkantajana alfa-kurssille.





©Nuorikatariina 2009